Jäsenkirje 4/2003

Jäsenkirje 4

                                                 Heippa

 

 

 

   Viimeisin jäsenkirje ilmestyi keväällä ja nyt ollaan menossa jo kovaa vauhtia kohti syksyä, joten asiaa on tullut esille jonkin verran. Yritän tässä muistella mitä kaikkia on tapahtunut viimeisen jäsenkirjeen jälkeen ja suuntaan katseen myös tuleviin tapahtumiin.

 

   Huhtikuun lopulla järjestimme reissun Mäntsälän lavalle, jonne lähti täysi pikku-bussillinen jäseniä. Pitkästä aikaa tuli aloitettua kesälavakausi huhtikuun puolella joten pientä jännitystä oli tanssilavan lämpötilan suhteen, että tarkeneeko siellä?

Mutta hyvin siellä tarkeni ja reissu oli  muutenkin tosi onnistunut, ainoa pieni miinus oli se että, bussissa ei ollut karaoke-laitteita, mukaan kun oli lähtenyt myös ”laulutaitoisia”.

 

   Seuramme oli järjestämässä Pavin cup-kilpailuja toukokuun alussa muutaman muun tanssiseuran kanssa ja saimme samalla tutustua myös miten muualla järjestetään kilpailuja. Somero Soikoon tapahtuman tuolitalkoisiin ilmaantui myös kiitettävästi porukkaa. Talkooporukoille tietysti järjestetään jotain, joten jos olit mukana varaa kalenteriisi tilaa lauantaina 4.10 klo 17.00 lähtien.

 

Seuran kevätkokous pidettiin toukokuun puolenvälin paikkeilla. Osanottajista päätellen seuramme jäsenet ovat tyytyväisiä hallituksen työskentelyyn, kun kahvitarjoilusta huolimatta jäseniä ei ilmaantunut paikalle. Syyskokouksen aika alkaa myös lähestyä milläköhän tällä kertaa yritämme houkutella jäseniä osallistumaan yhteisten asioiden päättämiseen. Sitä ei ainakaan kannata pelätä, että joutuu väkisin johonkin hommaan vaikka ei itse haluaisi, koska hommat hoituu paremmin jos sitä on tekemässä vapaaehtoisesti.

 

   Järjestimme Esakalliolla toukokuussa kahtena sunnuntaina alkeiskurssit, kävijä määrästä päätellen myös niillä on kysyntää. Esakalliolla jatkui myös viitenä perjantaina tanssikurssit, viime vuoteen verrattuna kävijämäärät kurssilla kasvoivat tuntuvasti. Pappisten lavalla järjestimme tanssikursseja kesäkuussa siellä kävi myös mukavasti porukkaa, joten kesän tanssikursseihin olemme erittäin tyytyväisiä. Kesän  tuoton seurauksena seuramme hankki uuden soittimen tanssikursseja varten vanhan ”kömpelön” soittimen tilalle. Meillä on myös mahdollisuus kokeilla Kirkonmäen koululla uusia ohjaajia hyvästä taloudellisesta tilanteesta johtuen.

 

   Kirkonmäellä alkavat tanssikurssit  keskiviikkoisin kello 19-21.30, ensimmäiset kurssit pidetään 17. päivä syyskuuta huom. päivä on muuttunut viime vuoteen verrattuna. Olisi mukavaa jos tulisitte hyvissä ajoissa, että tanssikurssit alkaisivat aikataulun mukaan. Yleensä pyrimme tekemään niin, että olisi vain yksi tanssilaji illassa, jolloin jää paremmin aikaa paneutua kyseiseen tanssiin. Tanssikurssit alkavat perusaskelten opettelulla, joten aikaisempaa kokemusta kyseessä olevasta tanssista ei tarvitse olla. Ainoastaan Lava-Jive 2 ja 3 ovat sellaisia, että siellä ei harjoitella perus askelia. Joten rohkeasti mukaan kursseille ja ota myös ystäväsi mukaan. Kurssit maksavat jäseniltä 4 euroa, muilta 7 euroa alle 16- vuotiaat pääsevät 2€ hintaan. Myös lastenkursseja pyrimme järjestämään Ollilan koululla, mutta järjestelyt ovat vielä kesken, joten asiasta kiinnostuneet käykää katsomaan seuramme nettisivuilla kurssin vaiheista.

 

 

Kurssit Kirkonmäen koululla kello 19.00-21.30

38

17.9.2003

Valssi            

39

24.9.2003

24.9.2003

Foksi

40

1.10.2003

Lava-Jive 1

41

8.10.2003

Lava-Jive 2 ja 3

42

15.10.2003

Syysoma

43

22.10.2003

Swing-polkka

44

29.10.2003

Cha Cha

45

5.11.2003

Tauko

46

12.11.2003

Hidas Valssi

47

19.11.2003

Bugg-Humppa

48

26.11.2003

Pari Salsa

 

Lisäksi perjantai 7.11.2003 Kiiruun koulun voimistelusalissa 

                 Tangon alkeet kello 18.00-20.00

              Tangon jatkot kello 20.00-22.00

 

   Unto Monosen muistokisat pidetään marraskuun 8. päivä eli isänpäivän aattona. Tänä vuonna kilpailujen yhteydessä pidetään tanssikurssit, perjantaina 7. päivä Kiiruun koululla. Kurssilla on opettajina Sari ja Jari Aaltonen. Kurssimaksuna on 15 euroa, jos osallistuu molempiin kursseihin ja jos osallistuu vain toiseen on maksu 10 euroa/kurssi hintaan sisältyy kahvitarjoilu tauolla. Koululla voi myös yöpyä 3 euron korvausta vastaan, siihen sisältyy iso lämmin huone kavereiden kera, patja ja suihku. Aamupala mahdollisuutta kartoitamme parhaillaan. Itse kisat käydään lauantaina kahdeksas päivä marraskuuta, alkuerät alkavat klo 12.00, loppukilpailut alkavat klo. 17.00. tänä vuonna myös yleisöllä on mahdollisuus tanssia kilpailuiden aikana salin molemmissa päädyissä, keskilattia on pyhitetty kilpailijoille. Finaalien loputtua myös keskilattia avautuu yleisölle, jolloin päästään kuuntelemaan elävää musiikkia Noiser yhtyeen tahdittama. Pyrimme myös karsinoimaan miehille ja naisille omat alueet, joista voi hakea tanssimaan ”vapaita” naisia ja miehiä. Lisätietoja kilpailuista, kursseista ja majoituksesta saa Kirsiltä(050-5975888). Jos teillä on tai teillä on mahdollisuus saada arpajaispalkintoja seuramme kisoihin, niin toisitteko niitä keskiviikkoisin kursseille.  

 

  Sääntömääräinen syyskokouksen aika on keskiviikko viides päivä marraskuuta. Pöytäkirjat on nähtävillä klo 18.30 kokous alkaa klo 19.00 kokous paikkana on tänä vuonna Kirsin koti eli Ihamäentie 311. Ajo-ohjeet: Someron ohikulkutieltä käännytte Ruokavaraston kohdalta Letkun tielle. Ajatte tietä noin puoli kilometriä ja tulette Hirsjärvi 8 risteykseen, joka on Ihamäentie. Ihamäentietä ajatte 3 kilometriä ja satakymmenen metriä, oikealla puolella kaksikerroksinen tiilitalo. Olette perillä. Esityslista on jäsenkirjeen liitteenä.

 

 Ehkä on aikaista puhua pikkujouluista, mutta on hyvä muistuttaa, että se pidetään 29. marraskuuta kello 18.00 paikkana on Valola Pajulan kylässä. Juhlien hintana on 10 euroa, alle 12v 6€, siihen kuuluu syöminen, tanssit yhtyeen säestämänä, ohjelmaa ja ennen kaikkea hyvää seuraa. Etusijalla on jäsenet, mutta myös lehteen laitetaan ilmoitus, jonka jälkeen kaikilla on mahdollisuus osallistua

 

 

pikkujouluihin Laittakaa päivämäärä muistiin ja seuratkaa seuramme nettisivuja, missä on viimeisimmät tiedot seuramme asioista. Ilmoittautua pikkujouluun voi Kirsi Viitaselle 050-5975888, 10.11-19.11 välisenä aikana.  

 

   Jos teillä on jotain epäselvyyttä jäsenasioista ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituksen jäseniin niin saadaan jäsenasiat järjestykseen. Puhelinnumerot ym. yhteystiedot löytyvät Monokkaan kotisivuilta http://koulut.somero.fi/monokas.

 

Hauskoja tanssihetkiä syksyn kuluessa ja toivottavasti törmäämme mahdollisimman monen kanssa yhteisissä tapahtumissa.

 

Terv. Jouni+hallitus