Somero, somerolaisuus ja Unto Mononen

Somerolla 3.6.2005 Ahti Kukkonen

Raivaajapatsas kaupungintalon piha-alueella (kuva 1/Ahti Kukkonen).

Tämä kuva, kasken raivaamisesta, luonnehtii Someroa minun silmissäni ehkä parhaiten. Taustan palava kanto –vaakuna vahvistaa tunnetta. Vakaa maaseutu ympärillä ja uuras työnteko ovat somerolaisuutta, jota arvostan. Somero tunnettiin paikkakuntana jo 1300 -luvulla. Someroa ovat tehneet tunnetuksi monet kulttuuripersoonat musiikin, taiteen ja kirjallisuuden alalta. Someron länsi- ja lounaisosien maisemia hallitsevat peltoaukeat. Häntälän kylän alueelta löytyvät Häntälän notkot ovat maisemallisesti sykähdyttäviä ja säilyneet eliöstöltään monipuolisena laiduntamisen ansiosta. Itäpuolella, Somerniemellä, metsät ja korkeat mäet ilahduttavat kulkijan silmää. Somerniemeltä alkaa jokimaisena järvenä Paimionjoen alkuun ulottuva vesistö, jonka rantaa seuraa historiallinen Hämeen Härkätie, yksi Suomen vanhimmista teistä. Sen varrella rakennukset ja muistomerkit kertovat esivanhempiemme elämästä. Nämä puitteet ovat muovanneet ihmisiä ja elämää täällä maaseudun idyllissä.

Someron vahva piirre liittyy urheiluun. Somero on urheilupitäjä – Someron Esa ja Voima ovat paikkakunnan vahvoja urheiluseuroja.

Minun ensimmäinen kosketukseni Someroon oli Pentti Nikulan seiväshyppykilpailu 1962 Someron kentällä. Vaikka tuolloin ei tullut maailmanennätystä, niin koskettavia hetkiä ne olivat. Pajulahden hallissa ylittyi ensimmäistä kertaa 5 metriä 2.2.1963.
Varainhankintaan ensimmäinen yritys Esalla oli Kertunsalon tanssilava.
Se oli huvitilaisuuksien pitopaikkana 30-luvun alkupuolelta vuoteen 1950. Rautelan harjulta vuokrattiin 1952 uusi tanssipaikka joka oli käytössä toistakymmentä vuotta. Tilan ahtauden vuoksi ryhdyttiin katsomaan uutta lavan paikkaa. Uusi tila lavalle löydettiin Salontien varrelta vain noin kilometrin päässä keskustasta. Juhannusaattona 1965 järjestettiin Esan suurlavan ensimmäiset tanssit. Myöhemmin nimikilpailun tuloksena suurlava sai nimen Esakallio. Esakallio on nykyisellään kehittynyt tanssilavan ohella huomattavaksi viihdekeskukseksi ja sen suosio jatkuu edelleen.

Avajaisissa 25.6.1965 esiintyivät Annikki Tähti ja Pentti Tiensuu. Esan suurlavan avajaisilmoitus vuodelta 1965 (kuva2).

Musta esiintyjistä mainittakoon Kari Kuuva ja Rauno Lepistö.

 

 

60- ja 70-luku olivat Esakallion kulta-aikaa ja tuohon aikaan ajoittuu myös urheilun huippuhetkiä - Pentti Nikula, seiväshyppyhuuma ja maailmanennätys.

2000-luvulla Esakalliosta on tullut jälleen suosittu tanssipaikka. Salissa on tilaa lähes 2000 tanssijalle ja lisäksi tanssijoiden käytössä on 300-paikkainen A-oikeuksin varustettu terassiravintola. Esakallio sijaitsee aivan Someron keskustan läheisyydessä vehmaan maalaismaiseman ympäröimänä ja osoite on Salontie 40, 31400 Somero.

 

Vaikka joskus taannoin on sanottu, että tangot ovat menneen ajan musiikkia, uusi kukoistus nosti niin Satumaan kuin muutkin tangot arvoon arvaamattomaan. Meille somerolaisille Satumaasta on muotoutunut ”kunnallislaulu”, joka juhlatilaisuuksissa esitetään suurella tunteella.

Perinteet velvoittavat ja uskon, että jälleen tänäkin kesänä yleisömenestys on hyvä … joten tansseissa tavataan. Ja ei muuta kuin – o l e  valmiina!

 

Rautelan tanssilava.

Rautelan lavan tanssi-ilmoitus v. 1959 (kuva 3).

Rautelan lava oli Unton asunnon lähellä, järven toisella puolella. Se on tänä vuonna kovastikin esillä, kun vietämme elokuussa Unton 75-vuotisjuhlia Esakalliolla. Monokas ry:llä on silloin Unton musiikkiin liittyvä tanssillinen esitys ja aiheena juuri tuo Rautelan lava. Tuo lava eli kukoistuskauttaan 1952 -1964 ja tansseja pidettiin vuorotellen Havuharjulla ja täällä.
Rautelan viimeisissä tansseissa, kesällä 1964, soittivat Markku Romu, Pertti Riikonen, Seppo Niukkanen ja Heikki Kasari

 

Hieman moni-ilmeisempi kuva ajan tarjonnasta (kuva 4)

 

Unto Mononen.

Yhdistän Unto Monosen Satumaa-tangoon. Erityisesti mieleeni ovat jääneet ”Rinnetien Karnevaalien” hartaat hetket 80-luvulla, jolloin kaikki nousivat ylös ja Satumaa laulettiin yhteislauluna.

Unto Mononen mielletään somerolaiseksi, hän oli kotoisin Karjalan kannakselta, Muolaasta. Muolaaseen johtavat minunkin sukujuureni. Ypäjä on kotipaikkani ja isäni suku on lähtöisin Muolaasta. Somerollekin tuli siirtolaisia juuri Muolaasta n. 2300 ja täällä tuo karjalaisuus näkyi ja tuntui voimakkaana: Jo Karjalan kunnailla käki kukkuu – kouraisee sydäntä. ”Karjalan mummojen” iloiset ja tarunhohtoiset jutut ovat kuuluneet elämänpiiriini lapsuudesta lähtien. Niiden muutamien karjalanmatkojen aikana on erityisesti sävähdyttänyt karjalaisen heimon musiikillinen lahjakkuus. Rauno Aaltosen loputtomat jutut kannaksen paikkojen historiasta olivat hyvin antoisat – mieleen jäi mm. Lasse Pihlajamaan Säkkijärven polkka ja selostukset Unto Monosen asuinseudusta.

Somero on minulle isäntien ja kartanoiden ”valtakuntaa”. Muistan kuinka Juhani Torkkomäki kertoi oman kylänsä pojasta, Rauli Somerjoesta, tarinan. Sen sanoma oli selkeästi sen luontoinen, että eihän paikkakunnalla paljoa arvostettu näitä taiteilijasieluja – niinpä Raulikin totesi Juhanille: ”Minä vaan soittelen ja lauleskelen”. Siis tavalliset "maajussin" työt eivät kiinnostaneet ja – täällähän arvostetaan  nimenomaan ”reilua” työntekoa. Tämä asia on tullut ilmi monasti – olenhan ollut täällä opettajana jo 27 vuotta. Vaikka näen asian hyvätkin puolet, kyllä minua hieman harmitti, kun Raulia ei saatu esiintymään koulun tilaisuuksiin lainkaan. Nyt nämä paikkakunnan suuret pojat Unto ja Rauli Badding ovat nousseet arvoonsa. Heistä puhutaan jo aivan pakahduksiin saakka. Toinen toistaan komeampia konsertteja on tuon tuostakin täällä Somerolla ja oikein selkäpiitä kylmäsi kun ajattelee niitä tilaisuuksia – aivan upeita!

 

 

Unto Monosen elämänkaari.

Unto Mononen syntyi Muolaassa vuonna 1930. Sodan jälkeen hän muutti vanhempiensa kanssa Someron Lahdenkylään. Samoihin aikoihin hän teki ensimmäisen oman sävelmänsä hakkapeliitoista kertovaan runoon. Monosen ensimmäinen varsinainen sävellys oli vuonna 1950 levytetty valssi "Pieni laulu", jota somerolainen, Unton ainoa soitto-oppilas aikanaan, Pertti Riikonen soitteli kilpailuissa. Samana vuonna hän perusti oman yhtyeen Lauri "Lasse" Santakankaan kanssa. Foksi "Polttava liekki" voitti radion sävellyskil­pailun vuonna 1960.

Monosen teosten määrää ei tarkkaan tiedetä. Kokonaismäärä on yli 100, joista levytettyjä on 84. Mononen oli juuri saanut WSOY-ltä ja Otavalta suuren tilauksen, kun hän kuoli äkillisesti 28.6.1968.

Unto Mononen oli kuollessaan 37-vuotias.

 

Vastaus moneenkin kysymykseen löytyy Unton sanoituksista (Lainaus Esko Rönkön 1997 pitämästä esityksestä):

Ehkä vastauksen antaa Unto Monosen sanoitus "Yön tummat siivet" -tangossa: "Kenties / kaikki onkin vain sattumaa, / koskaan / sitä tietää ei saa..."
Päättyneeseen rakkaussuhteeseen löytyy monenlaista ilmaisua.

MERI oli Monosella eräänlaisena sisäisen mielentilan kuvaus, esim. sanoitus "Levoton meri", tai "Meren rannalla": "Myrsky tyyntyi jo pois, rauhan sieluni saa ..."

YÖ oli eräänlaisena lohdutuksen antajana, suojana ja turvana kovaa arkimaailmaa vastaan?

Mononen oli elämässään pettynyt ja tullut pessimistiseksi, sillä hän usein kirjoittaa:
- valat vannotut kestävät vain, kunnes ne rikotaan... useilla eri tavoilla.

Monoselle on tunnusomaista tekstityksissä tumma, harmaa, himmeä, mutta en ole tavannut useaa musta-sanaa Monosen sanoituksissa. "Kohtalon kello lyö" -tangossa on peräti "sysimusta yö". Välttelikö Mononen tietoisesti/tietämättään (hänestä liian kohtalokasta!?) musta-sanaa, kun muutenkin tekijän mielenkiinto on mielikuvitus-maailmassa tai omissa tunteissa. Ja himmeä, hämärä antavat aiheen olettaa, että sävellyksissä niitä vastaavat kromaattiset hajasävelet dominantti- ja toonika-sävyä häivyttämässä. Tuloksena on Monoselle tyypillinen häilyvä tunnelma. Olisi vaan aikaa miettiä näitä kaikkia Monosen salaisuuksia!?

Tanssivaa kuulijakuntaa ilahduttavat mm. "Leikkivä liekki" -samba, "Hilpeä veijari" -cha-cha-chaa, "Pelimannikitara" -polkka, "Keinulla" -jenkka, sekä slowfox-, beguine- ja bossanova-sävelmät. Niissä voi tutustua hieman huolettomampaan Monoseen. Tosin hän ei ole pystynyt varsinaisen kupletin tekoon, vaan "Kallen kohtalon" teksti jää vitsin asteelle.

 

Unto Monosen ystävän Jorma Nordmanin suunnittelema tyylikäs muistomerkki Somerolla kuvaa hyvin taiteilijan elämän peruspiirteitä. "Lauluni tulevat jostakin tuolta siniseltä taivaalta". (Kuva 5/Ahti Kukkonen)

Maanantaina 28.10.-96 Helsingin Sanomien Kulttuuri-sivu yllätti minut: komea patsas Unto Monoselle - ja yhdistyskin toiminut jo kolme vuotta.

 

Somero-Seutu –lehdessä 1997, Unton levyn ilmestymisen yhteydessä, olleessa haastattelussa oli seuraavanlaisia asioita:

Petteri Pelkki, silloisen Monosen yhdistyksen puheenjohtaja luonnehdinta Unton musiikkia: ”Iskelmän ja tangon kulta-ajan vallitessa oli uudenlainen runollinen ja laulelmallinen Mononen kuin musiikkia vieraalta maalta. Mononen  on sävellyksissään hyvin tavoittanut oleellisen, ne ovat kansanomaisesti käsiteltyjä ja niissä ei ole mitään ’kirjallisen’ musiikin makua”

Hän jatkoi: ”Unto on oivallisesti valinnut runot sävelmiensä pohjaksi, sillä lukutoukkana hän tunsi hyvin jo ilmestyneet ja tulevat kokoelmat. Kappaleet ovat mollimentaliteetin edustajia, niissä on katkeruutta, jopa ivaakin, mutta ne sisältävät myös miellyttävää huumoria. Tahtilajiltaan ei mikään niistä ole tangoa, nämä ovat laulelmia ja balladeja sekä yksi marssi.”

 

Pertti Riikonen Somerolta kertoo Untosta seuraavaa:

”Olin Unton oppilaana 13-vuotiaana, vuodesta 57 ja eteenpäin, 2,5 vuotta. Unton elämäntavat ja ulkoinen esiintyminen tulee liiankin usein esille varsinkin niiden ihmisten puheissa, jotka tänä päivänä haluavat esiintyä hänen tuttuinaan, vaikka eivät ole koskaan häntä edes tunteneetkaan”.

Pertti jatkaa ja kertoo uusia piirteitä: ”Untosta muistan hyvin yhden puolen, mikä ei ole tullut hänestä puhuttaessa esille. Soitto-oppilaana ollessani hän kuljetti minua usein haitarikilpailussa, sekä myös laulukilpailuissa. Unto oli kaikkiaan hyvin kilpailuhenkinen, ei mikään häviäjätyyppi, jollaista hänestä jo silloin muut ovat halunneet tehdä.”

”Hän oli myös urheiluhenkinen, joskus Unto saattoi leikkimielisesti haastaa jonkun juoksukisaan, sillä hän tiesi olevansa hyvin nopea. Hän tahtoi kilpailla ja voittaa”, korostaa Pertti Riikonen ja jatkaa: ”Arvonanto oli se mitä hän ehkä eniten kaipasikin, luonnonlapsi ja runojen lukija hän oli pohjimmiltaan.”

 

Muutamia lisäpiirteitä tuohon Somero-Seudun juttuun vielä haastatellessani Perttiä hänen kotonaan 2.6.2005.

Kohtalokas viimeinen päivä oli Pertille jäänyt erityisesti mieleen. Tuona lauantaiaamuna Pertti havaitsi, taksikuski kun oli, Unton puiston penkillä ja pyysi viedä hänet Mauno Mentulan luokse. Unto sanoi, että hänen on hyvä tässä ja -  illalla kaikki oli loppu.
Unto asettui evakkomatkan jälkeen äitinsä ja velipoikansa, Erkin, kanssa Lahden kylään, tilan myynnin jälkeen tuli muutto Saarentaahan ja lopuksi keskustaan Hammarenin pajapiiriin. Matti Viljanen teki Untolle paljon sovituksia. Unto ohjasi Pertin Matti Viljasen oppiin, Matti oli tehnyt paljon sovituksia Untolle.
Kaiken kaikkiaan Untolle kävi niin, että huonoina aikoina ystävät kaikkosivat ja kylällä naurettiin. Sitten Satumaan menestyksen myötä ystäviä kyllä ilmaantui. Kauniita lauluja jäi soitettavaksi ja kuunneltavaksi. ’Pieni laulu’ oli valssi, jota Pertti esitti kilpailuissa ja se oli Unton ensimmäinen sävellys.

Kuuntelin Pertin luona mm. Onni Toivolan ja Henry Theelin  laulamina Unton säveltämiä kappaleita ja erityisesti mielen herkisti esitykset ’Luonasi on sunnuntai’ ja 'Pohjolan tyttö’.

Tuona saman iltana sain kuulla myös radiossakin soitetun, Pertin säveltämän ja sanoittaman, ’Unen tyttö’ –kappaleen sekä kaksi muutakin Pertin sävellystä: ’Jos totta ei ois’ ja ’Onnen etsijä’.

Lappiin viittaavat "Ounasvaaran laulu", "Kemijoen valssi", "Revontulet" ja "Tunturi kuutamolla".

Unto vietti pitkiäkin jaksoja Lapissa. Somerolainen taksikuski, Veikko Tuominen oli yksi heistä, joka kuljetti Untoa Rovaniemelle. Täällä Unto tapasi mm. Esko Rahkosen, joka on edelleenkin pinnalla ja useasti esiintynyt täällä Somerollakin. Unto Monosen Satumaa tunnistetaan erityisesti Reijo Taipaleen kappaleeksi mutta Henry Theel oli ensimmäinen Satumaan levyttäjä.

Unto Mononen ja kitara (Kuva 6/Pekka Gronow) ja Rauli (kuva 6/Somero-Seuran kuva-arkisto)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tangon ystävät kokoontuvat syksyisin Somerolle Unto Monosen muistokisoihin

Kisojen idean isä, Hannu Nyyssönen, kertoi, että Unto Monosen muistokisaan on haettu mallia muualta Euroopasta. Ranskan Toulousessa pidetään vuosittain laulajalegenda Carlos Cardelin muistotanssit, jotka on omistettu Argentiinassa syntyneelle, mutta Toulousessa mittavan uransa tehneelle tangolaulajalle.
- Samalla tavoin Unto Mononen teki pääosan elämäntyöstään Somerolla, joten on tärkeää, että hänen muistokisansa pidetään juuri täällä.

Muistotanssit ovatkin saaneet Somerolla innostuneen vastaanoton. Myös kisojen järjestelyvastuuta on pikkuhiljaa siirretty paikallisille voimille.

Monokas ry perustettiin Somerolla keväällä 1999 elvyttämään lavatanssiperinnettä.
Monokas -tanssiseura on ajan henkeen syntynyt. Somero on suomalaisen tangon sydänmaita Unto Monosen ansiosta ja lavatanssin yksi vahva paikkakunta. Lavatanssiharrastuksen ylläpitäminen on meidän "sydämen asia" - haluamme, että tuollainen monimuotoinen luovuuden ja tanssin ilon sallima askellus on lavatanssin ydinasia. Pidämme kursseja, joilla tavallinenkin tanssinharrastaja voisi tavoittaa tanssimisen ilon ja joka antaa myös pidemmälle "päässeille" jotakin - ainakin samanhenkisyyden tunteen - ja hauskaa meillä on.

Lavatanssiperinne on täällä Somerolla hyvissä kantimissa - kesäisin tanssitaan mm. Esakallion ja Ämyrin tahtiin, Lähellä ovat sellaiset lavat kuin Jokioisten Leimukallio, Särkkä, Pappinen Riutanharju, Valasranta ja Tanhuhovi. Talvisin tahdista vastaa Someron Teeriharju ja Hämeenlinnan Satulinna ja monet muut paikat, joten kyllä mentävää on.

Satumaa-laulu

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,

missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.

Missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan, siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan.

 ; Oi jospa kerran

sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi

en linnun lailla pois,

vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan,

vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan.;,;

Lennä laulu sinne missä siintää satumaa, sinne, missä oma armain mua odottaa.

Lennä laulu sinne lailla linnun liitävän. Kerro, että aatoksissain on vain yksin hän.

;,; Oi jospa kerran